Tasa-arvoinen avioliittolaki, lakivaliokunta ja asiantuntijalausunnot

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vahvisti viime perjantaina tasa-arvoisen avioliittolain allekirjoitukseen. Tämä herätti taas tasa-arvon vastustajat muistuttamaan, että mitään ei ole menetetty ja lakia voidaan muuttaa vielä seuraavalla vaalikaudella. Esimerkiksi kristillisdemokraattien Petteri Pietikäinen puolustaa epätasa-arvoa seuraavasti:

Vaikka eduskunta päättikin myönteisesti suuren valiokunnan suosituksesta aloitteesta, täytyy muistaa, että lakivaliokunta, joka sentään kuunteli eri asiantuntijoita kattavasti, hylkäsi sen, että aloitteen tulisi edetä laiksi. Näiden asiantuntijoiden kuuleminen aiheeseen liittyvässä kansalaiskeskustelussa jäi vähäiseksi, joten on aivan ymmärettävää, että juuri säädetyn ”uuden, uljaan, avioliittolain” kujanjuoksu kohti itsenäisyytemme juhlavuotta 2017 saa maamme arvokonservatiivit teroittamaan miekkojaan.

Lakivaliokunta tosiaan kuuli asiantuntijoita, kuulemisesta en ole niin varma. Pyysin lakivaliokunnassa kaikki lausunnot ja jaoin ne seuraaviin luokkiin:

  • kuultava kannattaa kansalaisaloitetta
  • kuultava vastustaa kansalaisaloitetta
  • etujärjestö, ei ota kantaa
  • asiantuntija, ei ota kantaa

Lakivaliokunta pyysi 58 lausuntoa, joista 20 kannattaa kansalaisaloitetta, 11 lausunnonantajaa vastusti kansalaisaloitetta, viidestä etujärjestön lausunnosta ei ollut löydettävissä kantaa ja loput olivat asiantuntijalausuntoja, joissa ei otettu kantaa aloitteen hyväksymiseen. Kaikki lausunnot ovat luettavissa tekstin lopussa olevasta taulukosta. Aloitteen kannattajien joukossa olivat mm. Asianajajaliitto ry, Pelastakaa Lapset ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry, Väestöliitto ry, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Alla muutamia lainauksia lakia kannattaneista lausunnoista:

MLL toteaa, että avioliittolain muuttaminen kansalaisaloitteessa esitetyllä tavalla mahdollistaisi samaa sukupuolta olevan parin yhteisadoption. MLL pitää tätä kannatettavana. Ei ole lapsen edun mukaista, että lapsi adoptoidaan yksin perheeseen, jossa on tosiasiallisesti kaksi vanhempaa. Tilanteissa, joissa avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa oleva adoptoi lapsen yksin, myös adoptiovanhemman puoliso on yleensä vanhemman roolissa. Adoptoitavan lapsen edun kannalta olisi perusteltua, että molemmat tosiasialliset vanhemmat olisivat adoptioneuvonnan piirissä ja että heillä molemmilla olisi mahdollisuus adoptoida lapsi yhdessä. On tärkeää, että parisuhteen laatu ja vakaus arvioidaan adoptioneuvonnassa lapsen edun kannalta. (Mannerheimin lastensuojeluliitto)

Yhteenvetona totean, että ihmisten yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta kansalaisaloitteen sisältämä ehdotus sukupuolineutraalista avioliitosta merkitsisi nykytilaan verrattuna olennaista parannusta poistaessaan merkittävän ja heikosti perusoikeusnäkökulmasta puolustettavissa olevan ihmisten eri asemaan asettamisen sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Perustuslaista ei johdu myöskään minkäänlaista estettä kansalaisaloitteen hyväksymiselle. (Valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen)

Tutkimustulosten mukaan samaa sukupuolta olevien vanhempien liitto ei vaaranna niissä elävien lasten turvallisuutta (esim. lastenpsykiatri Tytti Solantaus: Tutkimuskatsaus sateenkaariperheissä elävien lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista, STM julkaisuja 2003:10). Sen sijaan sitä saattavat vaarantaa rakenteet, jotka edesauttavat näiden perheiden erottautumista muista perheistä ja siten leimautumista. Lainsäätäjän tulisi pyrkiä poistamaan nämä rakenteet mahdollisimman pian. (Väestöliitto)

Lakialoitetta vastustivat kaikki uskonnolliset yhdyskunnat eli mm. Suomen evankelis-luterilainen kirkko, katolinen kirkko Suomessa, Suomen islamilainen neuvosto, Vapaakirkko… Uskonnollisten yhdyskuntien lisäksi aloitetta vastustivat ainoastaan emerituspiispa Eero Huovinen, Suomen Evankelinen Allianssi ja asiantuntijana kuultu kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatka, jonka lausunnon tieteellisyyttä Jyväskylän yliopisto nyt selvittää. Alla muutamia lainauksia lakia vastustaneiden perusteluista:

Suomen Helluntaikirkko perustaa käsityksensä avioliittoinstituutiosta Raamatun alkukertomuksiin  ”… mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa; ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:24). Uudessa Testamentissa Jeesus vahvisti juuri tämän raamatunkohdan kristillisen avioliiton perustaksi. Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen elinikäinen liitto, jonka tarkoituksena on suvun jatkaminen ja rakkauteen perustuva kumppanuus. Kaikki muut yhteiselämän muodot jäävät avioliittoinstituution ulkopuolelle. (Suomen Helluntaikirkko)

Suomessa on jo säädetty laki parisuhteen rekisteröimisestä, meidän näkemys on, että avioliittolakia ym. Lakeja ei muutettaisi lakialoitteen vaatimalla tavalla. Avioliitto, uskomme mukaan, on pyhä liitto miehen ja naisen välillä, vaikka avioliittosopimus on siviilisopimus. ”Olemme luonut teitä miehestä ja naisesta” (Koraani 49:13). Ihmissuvun jatkumisen kannalta avioliitto miehen ja naisen välillä on oikea tie, myös lähisuvun tuntemuksen kannalta, uskomme mukaan kahta samaa sukupuolta edustavan henkilön välinen suhde ei voida määritellä avioliitoksi. [sic] (Suomen Islamilainen Neuvosto)

Katolisen vakaumuksen mukaan avioliitto on Jumalan perustama ja inhimillisen elämän perusjärjestys. Se on tarkoitettu miehen ja naisen väliseksi yhteydeksi, jonka vain kuolema voi erottaa. Avioliitto muodostuu perheeksi, johon kuuluvat isä, äiti ja heille mahdollisesti syntyvät lapset. Tällainen yhteisö on paras ja luonnollinen kasvuympäristö lapsille. Tällaiseksi perusyksiköksi se tulisi myös yhteiskunnassa tunnustaa. (Katolinen kirkko Suomessa)

Pyhillä kirjoituksilla päähän lyömisen lisäksi osa uskonnollisten yhteisöjen lausunnoista sisälsi verhottuja uhkauksia, kuten ev.lut kirkon vihkimisoikeudesta luopuminen tai helluntaikirkon yleishyödyllisen toiminnan vähentäminen.

En käsittele tarkemmin etujärjestöjen lausuntoja, joissa ei oteta kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin Asiantuntijalausunnot, joissa ei kantaa jakaantuivat, niin lausuntoihin homoparien kyvystä vanhemmuuteen (mm. lastenpsykiatri Jari Sinkkonen), näkemyksiin lain aiheuttamista muutoksista muuhun lainsäädäntöön (mm. sosiaali- ja terveysministeriö kuin lain vaatimista tietojärjestelmäkustannuksista (mm. maa- ja metsätalousministeriö):

[Tämä sanottuna,] nyt olemassa oleva tutkimusnäyttö ei anna aihetta vakavaan huoleen samaa sukupuolta olevien vanhempien lasten kehityksestä. Tiedämme toistaiseksi kuitenkin varsin vähän siitä, miten he aikanaan kokevat oman vanhemmuutensa, ja miten he voivat aikuisuudessa. On myös tärkeää muistaa, että samaa sukupuolta olevien ihmisten liitot ovat yhtä monenkirjavia kuin heteroliitotkin. USA:ssa on esim. lesbojärjestöjä, jotka tähdentävät miesten merkitystä lapsen kehitykselle ja auttavat etsimään naisparien lapsille mieskavereita. Osa naisista on saanut lapset heteroliitossa, ja kun he eroavat ja solmivat suhteen naiseen, lapsilla on parhaassa tapauksessa luonteva kontakti omaan biologiseen isäänsä. Näissä tilanteissa lapsi tietää, ketkä hänen vanhempansa ovat. (Dosentti, ylilääkäri Jari Sinkkonen)

Vihkimisoikeuden saaneelle uskonnolliselle yhdyskunnalle vihkiminen on oikeus, ei velvollisuus. Avioliittolain mukaan uskonnollisella yhdyskunnalla on oikeus määrätä laissa säädettyjen edellytysten lisäksi muilta osin vihkimisen ehdoista ja muodosta. Opetus- ja kulttuuriministeriön näkemyksen mukaan mahdollinen kansalaisaloitteen hyväksyminen ei muuttaisi tätä asetelmaa.(Opetus- ja kulttuuriministeriö)

Kansalaisaloitteeseen liittyvien valtiontaloudellisten vaikutusten käsittely poikkeaa tavanomaisesta hallituksen esitykseen liittyvien valtiontaloudellisten vaikutusten käsittelystä. Lähtökohtana on, että viimeksi mainitut esitykset käsitellään ja niihin otetaan kantaa kehyspäätös- ja talousarvioesitysprosesseissa, jolloin virastojen resurssikysymyksiä arvioidaan prosessien eri vaiheissa ja samalla otetaan kantaa myös resurssikysymyksiin kokonaisuudessaan. Jos hallituksen esityksellä on valtion talousarvioon liittyviä vaikutuksia, se annetaan asianomaiseen talousarvioesitykseen liittyvänä ns. budjettilakina. Kansalaisaloitteeseen liittyvät resurssikysymykset nousevat esille nyt eduskunnan valiokuntakäsittelyn yhteydessä yksittäisinä menotarpeina. (Valtiovarainministeriö)

Valtiovarainministeriön resursointiongelma ratkaistiin pitkällä siirtymäajalla, jonka aikana budjettilaitkin saadaan kuntoon. Muita todellisia ongelmia kansalaisaloitteen hyväksymiselle ei lausunnosta löytynytkään. Lakivaliokunta ei kuunnellut asiantuntijoita vaan uskonnollisia yhteisöjä, vaikka lakialoite ei edes koskenut niiden asemaa.

Liite: Taulukko lausunnonantajista

Aloitetta kannattaneet
Adopterade Finland rf lausunto, ruotsiksi
Allianssi ry lausunto
Asianajajaliitto ry lausunto
Helsingin maistraatti lausunto, selvitys, selvitys
Ikäinstituutti ry lausunto 
Tahdon 2013 -kampanja lausunto 
Mannerheimin lastensuojeluliitto ry lausunto
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos lausunto
Pelastakaa Lapset ry lausunto
Piispa Irja Askola lausunto 
Professori Suvianna Hakalehto-Vainio lausunto 
Professori Markku Helin lausunto
Professori Veli-Pekka Viljanen lausunto 
Regnbagsankan rf lausunto, ruotsiksi
Sateenkaariperheet ry lausunto, selvitys
SETA ry lausunto 
Tasa-arvoasioiden neuvottelukunta lausunto, KD eduskuntaryhmän huomautus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL lausunto, muistio
Trasek ry lausunto 
Väestöliitto ry lausunto
Aloitetta vastustaneet
Suomen Baptistikirkko lausunto 
Emerituspiispa Eero Huovinen lausunto 
Evankelis-luterilainen kirkko lausuntoselvitys 
Helluntaikirkko lausunto, selvitys
Islamilainen neuvosto lausunto 
Katolinen kirkko Suomessa lausunto 
Ortodoksinen kirkko lausunto, selvitys 
Patmos lähetyssäätiö lausunto, selvitys 
Professori Tapio Puolimatka lausuntodiat
Suomen Evankelinen allianssi vetoomus
Vapaakirkko lausunto 
Etujärjestöt ilman kantaa
 Adoptioperheet ry lausunto 
 Jehovan todistajat lausunto 
 Lasten Perusoikeudet ry lausunto, selvitys 
 Vuxna internationell adopterade i Finland lausunto, ruotsiksi
Asiantuntijat ilman kantaa
Itä-Suomen aluehallintovirasto lausunto
Eläketurvakeskus lausunto, selvitys
Eduskunnan oikeusasiamies lausunto 
Helsingin kaupungin adoptiopalvelu lausunto 
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto lausunto 
Interpedia ry lausunto, selvitys
Kela lausunto 
Keva lausunto, selvitys
Kuntaliitto lausunto
Lapsiasiainvaltuutettu lausunto 
Maa- ja metsätalousministeriö lausunto 
Oikeusministeriö lausunto, selvitys 
Opetus- ja kulttuuriministeriö lausunto 
Pelastakaa Lapset ry:n asiantuntija Jari Sinkkonen lausunto 
Professori Mikael Hidén lausunto 
Professori Ulla Liukkunen lausunto 
Professori Jari Wahlström lausunto 
Sosiaali- ja terveysministeriö lausunto 
Valtiokonttori lausunto
Valtiovarainministeriö lausunto
Verohallinto lausunto
Väestörekisterikeskus lausunto, selvitys, selvitys
Mainokset

One thought on “Tasa-arvoinen avioliittolaki, lakivaliokunta ja asiantuntijalausunnot

  1. Päivitysilmoitus: Miten käy aidon avioliiton? | joelrouvinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s